Toiminta
Naiskuoroliitto järjestää koulutustilaisuuksia ja kursseja laulajille ja kuoronjohtajille. Koulutuksen tavoitteena on kohottaa ja kehittää harrastemusiikin tasoa sekä rohkaista laulajia suorittamaan laulajamerkkejä ja osallistumaan erilaisiin pienryhmäkilpailuihin.
NaiskuoropäivätLiitto järjestää vuosittain valtakunnalliset Naiskuoropäivät. Päivien yhteydessä pidetään liittokokous sekä kilpailut kuoroille ja pienyhtyeille. Naiskuoropäivillä julkistetaan myös VUODEN KUORO edellisen vuoden musiikillisen toiminnan perusteella.
Julkaisutoiminta ja nuottivälitysLiitto hankkii naiskuoroille uutta ohjelmistoa julkaisemalla ja kustantamalla naiskuorosävellyksiä ja järjestämällä sävellyskilpailuja. Naiskuoroliitto on julkaissut yli 50 naiskuorosävellystä sekä viisi lauluvihkoa: Naiskuorolauluja, Yhteislauluvihko I (lopuunmyyty), Toiset laulut (Yhteislauluvihko II), Joulun odotuksessa ja Hartaita lauluja naiskuorolle..
Liitto välittää itse kustantamiensa teosten ohella myös muiden kustantajien nuottimateriaalia.
YhteistyöLiitto kehittää yhteistoimintaa koti- ja ulkomaisten naiskuorojen ja musiikkijärjestöjen kanssa. Yhteistyötä ylläpidetään ystäväkuorojen ja yhteisten laulutapahtumien voimin.